Suku on pahin ?

Äiti ja äidinäiti.

Sain kutsun serkkuni luokse kylään ja siellä olivat sitten kaikki kolme serkkuani äidin puolelta. Elikkä vähän niin kuin pienimuotoinen "sukukokous".

Ei siinä muuten mitään ihmeellistä ole, mutta olen vasta muutama vuosi sitten löytänyt heidät uudestaan sitten lapsuuden. Kiitos netin. Ja tämä oli vasta toinen kerta kun olimme yhdessä.

Tein sukututkimusta muutama vuosi sitten, isän puoleisesta suvusta. Kaikki elossaolevat ovat löytyneet. Isän suku on aika iso kun sisaruksia oli paljon. Ja pääsin 1800-luvulle asti.
Koska en ole sukututkimusseuran jäsen, niin en päässyt pitemmälle, mutta sekin riitti koska minulla oli vanhoja kuvia sieltä asti ja sain ne ikäänkuin tallennettua, tekemällä siitä sukututkimuksesta kirjan valokuvineen.

Mutta äidin puoleinen suku on pieni. Äidillä oli vaan yksi veli. Me vanhemmat jälkeläiset olimme nyt sitten koolla.

Nautimme hyvästä ruoasta ja toisistamme. Juttua riitti ja kuinka ollakkaan puhe kääntyi sukuasioihin. Olen tehnyt tutkimusta myös äidin suvusta, mutta se taisi vähän lopahtaa siihen, kun se tärkein asia jonka olisin halunnut saada tietää, jää nyt saamatta. Kysymys kuuluu: Kuka oli äitini isä ?

Tätä me sitten pohdimme joukolla. Mummo kun ei koskaan ollut naimisissa. Ja siihen aikaanhan se oli kauhean suuri häpeä !
Ja mummolla kaksi aviotonta lasta, äpäriä, tyttö ja poika, viiden vuoden ikäerolla !

Äitini oli kysynyt monta kertaa äidiltään, että kuka oli hänen isänsä. Mutta mummo ei koskaan kertonut. Eikä kertonut myöskään enollenikaan. Joten olemme jääneet epätietoisuuteen tässä asiassa. Tämä vaivaa minua kaikkein eniten,  serkkuja ei ehkä niinkään.

Rupesimme sitten vähän spekuloimaan ! Äidilläni ja enolla on toinen nimi vähän erikoinen ja siitä päättelimme, että heidän isänsä voisi olla joko saksalainen tai venäläinen sotilas. Mutta on sellainenkin vaihtoehto, että lapsilla olisi eri isät, tiedä häntä.

Niin, että mistä kansalaisuudesta me jälkeläiset nyt sitten polveudumme ?

Äitini

*******

Oodi syksylle !

On syksy ... kävelen.
Lempeä syystuuli hyväilee,
ojennan kasvoni tuulelle.
Nautin.
Raikas ilma virtaa sisääni,
kuljen rinta rottingilla.
Nautin ... nautin.
Tunnen energian virtaavan itseeni,
kehoni kevenee.
Olen onnellinen.

On syksy ... sataa, myrskyää !
Ei enää niin lempeästi, piiskaa.
Kuljen sateenvarjon alla,
on sadetakki ja kumisaappaat.
En kastu - nautin !

On syksy !

Maija-Liisa R.

*******

Mietityttää ...

 Eipä ole elämäni aikana tällaista aikaa ollut.

En ole sotalapsi mutta sodanjälkeinen kylläkin. Tutuksi on tullut niukkuus ja puute. Siitä kylläkin noustiin parempaan elämään, hitaasti mutta varmasti.

Vaikka elämä oli yksinkertaisempaa, eikä tavaraa ja rahaa ollut, ja työt olivat raskaampia, niin tuntuu, että ihmiset olivat onnellisempia.

Monta kertaa on tullut mieleen, että onneksi äiti ja isä eivät näe tätä maailmaa nyt. Heillä kun olisi aika paljon ihmettelemistä. Äitini kauhisteli jo sitä kun Beatlesit tulivat - pitkätukkaiset pojat !

Hän tuppasi sanomaan, että sota tulee aina joka 20:s vuosi. Mutta onneksi ei ole tullut. 

Aikuistuttuani ja työelämään astuessani tuli aika jolloin taisteltiin talvilomat,  pekkaset, lauantai-vapaat ja muita etuuksia. Muutamat lamatkin on selätetty. 

Mutta palkkaa ei saanut lapsen sairauden takia. Kun lapset sairastui,  heitä ei olisi saanut jäädä hoitamaan. Piti melkein tietää sairastumisesta, että pystyi järjestämään kotiapua, muuten oli melkein potkut tiedossa.

Silloin rasismin kohteena olivat mustalaiset, nyt muslimimaitten pakolaiset.

Alamäki on alkanut ! Jää nähtäväksi kuinka alas vajotaan.

Jos Suomi kerran on uusi Kreikka, niin olisi mielenkiintoista tietää, että miksi tämä maa on velkaantunut ? Siitä puhutaan, mutta ei kerrota syytä siihen, että miksi näin on käynyt. Miksi sitä velkaa on pitänyt aina vaan ottaa ? Siitä vois tehdä listan ja julkistaa se kansalle.

On huoli tulevaisuudesta ! 

Eniten tässä suree lastenlasten tulevaisuutta. Mitä heille on tulevaisuudessa tarjolla ? 

Jotenkin tämän ajan ottaa raskaasti, stressaantuu, verenpaine nousee ! Oma pärjääminen tulevaisuudessa ?

Tietenkin on muitakin huolen aiheita ja avuton olo kun ei voi asioille mitään. 

Mutta aina on toivoa paremmasta, ainakin haluan uskoa niin.

*******

Mihin tämä maa on oikein menossa ?

Nyt on niin ristiriitaiset tunteet, ettei enää tiedä "mikä maa, mikä valuutta".

Hallituksen karseat leikkaukset, varsinkin kun ne kohdistuu köyhiin, eläkeläisiin ja lapsiperheisiin. Rahat on annettu Kreikalle moneen kertaan ja nyt sitten vielä pakolaiset.

Kyllä Suomen kansaa nyt koetellaan. Missä se raja tulee vastaan ja mitä sitten tapahtuu ?

Eduskunnastakin kuuluu kummia. Kansanedustajat käyvät vaan painamassa nappia istunnoissa, sitten häipyvät kuka mihinkin. Ja heidän palkkaansa ei voi laskea kun ovat niin "vastuullisessa työssä".

Ai, miten niin vastuullisessa ?

Hehän ovat rikollisia, väärin perustein nostavat palkkaansa, eivät ole istunnossa vaikka nappia on painettu. Eikös tämä Suomen lain mukaan ole petos ? Ja petoksesta seuraa rangaistus !!!
Jos ei aio olla istunnoissa mukana, niin ei silloin paineta nappia !

Jos tavallinen ihminen tekis saman työpaikalla, niin potkuthan siitä seurais ja vielä hyvässä lykyssä vankeutta.

Siispä -  onko meillä on eduskunnassa rikollisia ? Kysynpähän vaan.

Ei muuta ku, hallitus ja kansanedustajat vaihtoon ! Kyllä luulis jo presidentinkin ottavan kantaa tällaiseen toimintaan !

Ja sitten, mistä ihmeestä nousi kansan halu suurieleisesti, melkein hysteriaa, auttaa pakolaisia ?
Ei millään pahalla, kyllähän apua tarvitsijoille pitää antaa, olen samaa mieltä.
MUTTA ei koskaan, kukaan ole moista auttamisliikettä kohdistanut oman maamme kodittomille ja köyhille ! 

IHMETTELEN VAAN !

*******

Soon moro !

Toivon mukaan viimeinen reissu vähäksi aikaa tänä syksynä, vaikka mukavia ovatkin.
Matka vei tällä kertaa Tampereelle.

Asemalla oli vastassa rakas serkkusiskoni (uusi sukulaisuusnimike). Kohtaaminen oli iloa täynnä.  Molemmat taisivat olla nälkäisiä, toinen tehnyt työpäivän ja toinen reissannut.
Olimme päättäneet mennä pizzalle.
Ensimmäinen paikka mihin piti mennä, oli täynnä ja karsee jono.  No, eihän nälkäisten passaa odotella. Ei muuta ku suunta lähimpään Rossoon.

Silmän ruokaa oli Rossossa myös tarjolla - Tammerkoski. Kyllä noi virtaavat joet, läpi kaupungin, tuovat vaan sen oman tunnelman, taustalla Finnlaysonin tehtaiden rakennukset. Laikun lavakin siellä jossain piilossa, siis jonkinmoinen kulttuuritapahtuma paikka.

No nyt rupee kuulostamaan Tampereen matkaoppaalta.

Ja tällainen pömpeli oli Hämeenkadun varrella !

Nämä ortodoksiset kirkot ovat sitten kauniita sipulitorneineen ja kultaisine ristineen. Saati sitten miltä ne näyttävät sisältä.


Oli mukavaa viettää iltaa pitkästä aikaa, viinilasin ääressä rakkaan ihmisen seurassa ja turista kuulumisia. Seuraava päivä oli se itse matkan tarkoitus.

Velipoika oli yhdessä vaimonsa kanssa rempannut siirtolapuutarhamökin aivan uuteen uskoon. Ja nyt sitten oli tupaantuliaisten vuoro.
Siellä sitten olimme veljet ja vaimot, serkku ja sisar nauttimassa hyvästä tarjoilusta ja toisistamme. Kiitos siitä kaikille !

Tämä ihana saniaisasetelma on serkkuni pihalla. Minusta se oli niiin eksoottisen näköinen, että oli pakko ottaa kuva.

*******

Kadonneen vyötärön metsästys !

Kesä on mennyt niin vauhdilla, että hyvä, että on pysynyt perässä.

Kuntosalilla on käyty mahdollisimman säännöllisesti, mutta on tässä ollut välillä muutaman viikkojen tauko, johtuen lastenvahtihommista ja vähän muustakin reissaamisesta.

Surin kyllä sitä kun ei päässyt salille.

Mutta kerran sitten ajattelin vähän mittailla ja WAU !
Vyötärö on löytynyt ja 11 senttiä on pienentynyt vatsan kohdalta. Linjavika alkaa pikku hiljaa korjaantua. JESSS !

Kiloja on lähtenyt 1,5 kg. Minusta vauhti on sopiva kun ajattelee, että tarkoitus on kyllä vähän vähentää painoa -  pysyvästi !

Siis tämä kuntosali on aloitettu 25 toukokuuta. Elikkä noin reilu kolme kuukautta sitten.

Toki muutos on myös tapahtunut ruokailussa. Olen aina syönyt suht'koht säännöllisin väliajoin. Vuosia sitten minulle naurettiin kun koko ajan syön, siis kolmen neljän tunnin välein. Laatu vaan on ehkä ollut toisenlainen kuin nykyään.

Mutta kyllä niitä ihmettelijöitä riittää vieläkin, "sähän syöt koko ajan". Mutta niinhän se kuuluukin: vähän kerralla mutta usein.

Olisi kiva nähdä miltä nämä naurajat näyttää tänä päivänä, elleivät itse ole tarttuneet terveelliseen ruokatottumukseen.

Ja sitten toinen apu jonka ystävättärni minulle neuvoi. Vi-Siblin !

Vatsaa on vaivannut se, kun aina on turvoksissa. Ihan sama mitä suuhunsa pistää, niin oot kuin olisit raskaana. Vaikka maitotuotteista on melkein luopunut (laktoosi-intoleranssi), niin ei auta.

Mutta tämä "ihme"-jauhe, auttoihan se ! Vielä lähti turvotuksen myötä seitsemän senttiä vatsan kohdalta ! Vi-Siblin auttaa muutenkin suoliston toiminnassa. Suosittelen !

Kohta kehtaa laittaa "makkarankuoret" nuolemaan vartaloa "äitiysvaatteiden" sijasta !

*******

Apuvälineet

Nyt on tultu sitten siihen ikään, että apuvälineet ovat tarpeen.

On se jännä kun ne hiipii ihan hiljaa itsekseen, niin, ettei edes huomaa. Lonkkaleikkauksen jälkeen oli apuvälineitä paljon, lähtien kyynärsauvoista ja rollaattorista pienempiin sukanvetojuttuun, ottimiin ym.

Ne rollaattorit olivat kyllä kätevät. Niillä kun sai kuskattua painaviakin tavaroita. Ja voi istua kun alkoi väsyttää, jos oli pitkällä lenkillä.

Tarvetta on on ollut jo aiemmin sellaisiin, joilla saa purkit ja korkit auki. Noi siniset läpyskät ovat erinomaiset hillopurkkien avaamiseen ja sitä ennen punainen vasemmalla, joka poksauttaa ilman purkkiin. Oikeanpuolimaisella avataan sitten jopa pullokorkkeja. Tosin sitä en ole vielä itse kokeillut.
Toistaiseksi voimat ovat riittäneet vielä viinipullon avaamiseen ;)

Mutta ihan ehdoton ykkönen on tuo alla oleva otin. Se on todella kätevä. Säästää monta kertaa kiipeämisen keittiörappusten kanssa.

Ensimmäisenä yllä oleva kuva on minusta niiin ihana. Se kun käy myöskin sisustuselementistä vaikka ötökkä onkin.

Olen jo parivuotta ajatellut, että tarviis hommata saapasrenki jostain, saappaita kun ei tahdo saada pois jaloista.

Kyselin ensin apuväline-kaupoista. Mutta ihmeekseni ne eivät myykkään kyseisiä apuvälineitä. Jossain oli kuulema - oliko se nyt vankien tekemät puiset rengit. Mutta ne puiset olivat niin tylsän näköiset, etteivät ne oikein olleet minun makuuni.

No, ei muuta kuin taas netistä etsimään rautaisia renkiä ! Ja olihan siellä, tosin tämä ötökkä oli ainut  malli. Sitä minä vähän aikaa sitten makustelin, että ottaako tollaisen ötökän kotiin.
Mutta kun ei sitten ollut muuta vaihtoehtoa, niin päätin sen sitten ostaa.

Katsoin sitten jälleenmyyjät. No Turusta sitä ei tietenkään löytynyt. Mutta Helsingissä Töölössä oli neljä paikkaa missä olivat myynnissä.

Ystävättäreni asuu Töölössä ja oli tulossa minun luokse kyläilee. Siispä soitin hänelle ja kysäsin että viitsisikö hän käydä ostamassa sen ötökän. Ja niinhän se onnistui ! Kiitos ystäväni.

Nyt on ötökkä tullut kotiin :)

*******