perjantai 20. marraskuuta 2015

Avon



Löytö ! Nyt on löytynyt eläkeläisen kukkarollekin sopiva kosmetiikkasarja - Avon.

On nuo meikit vähän vanhentuneet kun ei ole raaskinut ostaa niitä koska ovat mielestäni aika hinnakkaita.

Minulla kun on vielä semmonen tatsi hyppysissä, että mihin vaan kosken niin hintalapun katsottuani saan palauttaa tuotteen takaisin paikoilleen. 

En ymmärrä kuinka pientuloisella voi olla niin kallis maku. Aina se kyllä on ollut. Ja se mokoma on tainnut tarttua jossain määrin jälkeläisiinkin. 




No mutta tämän sarjan tuotteet ei luulisi vievän konkurssiin. Tämän kuvassa olevan määrän sai alle 60 €:lla. Kahden luomivärisettien lisäksi poskipuna, huulipuna, kynsien vahvistaja, pensseli ja ripsiväri.

Yleensä mielletään, että halpa on laadullisesti huonoa, mutta tuo neljän värin luomivärisetti on todella hyvä. Minulla kun on raskaat yläluomet, niin luomiväri tuppaa päivän mittaan paakkuuntumaan. Mutta tämä luomiväri pysyi koko päivän  sellaisena kuin sen aamulla laitoin. 

Poskipunaa en ole vielä kokeillut mutta yleensä niissä ei ole mitään ongelmaa, korkeintaan jos on valinnut väärän värin. Huulipuna tuntuu mielyttävältä koostumukseltaan huulissa.




Tämä ripsiväri oli niin omituisen oloinen "paketti", että oli pakko ostaa. Kerran olen laittanut ja totesin että vaatii vähän harjoittelua. Voi olla, että tavalliset ripsarit pitävät pintansa. Mutta katsotaan nyt miten tässä käy.

Näillä luulis nyt sitten pärjäävän muutaman vuoden ! Kyllä toi kosmetiikka on hyvä asia :).


Mutta löytyy täältä tuotesarjasta muutakin ! Lahjaksi tai itselle kauniita edullisia tossuja ja kukkaroita sun ym. Ja vielä kauniissa lahjapakkauksessa.







Avonin jouluinen tuotekuvasto, josta löytyy paljon kaiken näköistä tuoksua ja voiteita .Löytyy täältä kuvastosta myös miehillekin, ei heitäkään ole unohdettu ! :)




*******











maanantai 16. marraskuuta 2015

Kaamosvaloa !



Ihanaa kun voi laittaa vähän valoa tähän pimeyteen ! Tai voihan sitä laittaa milloin vain mutta minusta nämä kuuluu Jouluun.

Sain tällaisen ihanan "lampun" lahjaksi !  Metalliverkosta ja paperimassassta käsin tehty kehikko, jonka sisällä on ledinauha.




Oli ennestään samanlainen ledivalonauha, joten päätin laittaa vähän valoa makuuhuoneeseenkin.




Kynttiläthän on se oikea tunnelman luoja






*******









sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Syysmaisemaa


Kaupunkikävelyllä ! 

Tulee ihan lapsuus mieleen kun on paljon lehtiä maassa. Muistan kuinka hypättiin lehtikasaan ja potkittiin lehtiä ja heitettiin niitä ilmaan. Poimittiin kauneimmat vaahteran lehdet kotiin vietäviksi.








Liikkuvasta autosta houkutti ottamaan kuvia usvasta, joka ikäänkuin halkaisi kuvan puoliksi. Pelto ja heinät muuttuivat pehmeän epäselväksi.








Metsästäkin löytyy mitä vaikka mitä kasveja ja sieniä.


On se ihanaa kuitenkin että meillä on neljä vuodenaikaa, kaikki ovat omalla tavallaan kauniita.




*******




torstai 5. marraskuuta 2015

Loviisan Aitta




Tällainen oli ilma ja maisema, vähän aavemainen, kun menimme serkkuni kanssa Ruskoon. Jotenkin tämän maisemakuvan eri alueet viehättivät erilaisine pintoineen vai miksi sitä nyt voi sanoa. Pelto kynnetty, uria ja vakoja. Etualalla liikkuvasta autosta epäselväksi tallentunut heinä. Usva vana keskellä kuvaa ja pilven hattarat !

No mutta se siitä, siis olimme menossa Loviisan Aittaan, sisustusliikkeeseen. Aivan ihana paikka !





Serkkuni vie minut sinne silloin tällöin kun on itsekin sinne menossa  Tänään oli sellainen päivä.
Tämä miljöö on aivan ihana jo ulkopuolelta.

Oli niin kuin ihan asiaa mennä Loviisan Aittaan. Toivoin löytäväni uuden tyynyt entisen Riviera Maison tyynyn tilalle. Se kun on niin hyvin palvellut ja tukenut selkääni löhöessäni sohvan divaanilla, että raukka on vähän haurastunut ja puhki kulunut. Ansaitsee päästä eläkkeelle ! Mutta en minä siitä vielä luovu, täytyy vaan vähän tuunata.

Maltettiin mielemme lähteä heti tutkimaan ihanuuksia, koska kahvihammasta oli jo pakottanut jonkin aikaa niin päätettiin juoda kahvit ensin. Lisää energiaa !



Kahvipöydästä käsin sattui heti silmään tämä muhkea joulukranssi. 
Heti sisääntullessa aisti jo joulun fiiliksen ja taisi välillä taustalla kuulla joulumusiikkiakin.

Ja sitten itse asiaan, pääsee hiplaamaan kaikkea ihanaa. 

Sieltä sain idean ! 

Siellä oli sellainen ihana karvainen päiväpeitto, jossa joka kulmassa oli tupsut.  Mutta ihana oli hintakin. Siispä suunta Eurokankaaseen joku päivä ja ompelukone laulamaan. 





Nämä sitten tarttuivat hihaan ! Löytyi uusi tyynykin ja sohvapöydän koristeeksi kiva emalinen (?) pullo ja siihen kasvi.


Alla oikealla oleva kuva on jouluaiheinen servietti. Se oli niin kaunis että oli pakko ostaa. Vasemmalla lakritsipurkki, jonka sain kaupanpäällisiksi. Alla purkki pohjasta kuvattuna.

 Luulin niitä ensin koristepalloiksi mutta myyjä sanoi, että kyllä ne syötäviä ovat, mutta en tiedä raaskiiko niitä syödä !

Lisää aiheesta löytyy osoitteesta:   http://www.etlehti.fi/node/27236






  *******