Päivä "elokuvatähtenä"

Ilmoittauduin ystäväni kanssa elokuva-avustajaksi.

Kyseinen elokuva oli Lauri Mäntyvaaran "Tuuheet ripset" (työnimi).
Hannaleena Haurun esikoisohjaus ensimmäisessä kokopitkässä elokuvassa.

Piti olla Turun HK-Areenalla kello 8:30.

En oikein tunne Turun ympäristöä, koska asun keskustassa. Ei ole tarvinnut seikkailla keskustan ulkopuolella. Ja jos on tarvis, niin serkun kanssa kruisaillaan kaikki sisutusliikkeet.

Joten paniikkikohtausta ilmassa - mennä epävarmana tuntemattomaan.

Sitten kun selvis millä bussilla pitää mennä, niin seuraava paniikin aihe oli, että millä pysäkillä pitää jäädä pois.

Kuskilta sitten kysyin, että missä pitää jäädä pois, niin vastaus oli: "Kyllä sä sen näät, menee sinne muitakin." 
- Ok !

Kävin sitten istumaan. Vastapäätä istui nuori nainen jolla oli reppu sylissä. Rohkenin sitten kysymään, että anteeksi, saanko olla utelias mutta meetkö Turkuhallille ? 
- Juu kyllä meen.
- Saanko seurata sinua, kun itse en oikein tiedä missä jäädä pois.
- Kyllä se käy.

Sitten näkyi vähän sen näköinen rakennus ja bussikin pysähtyi. 
- Jäädäänkö tässä pois ? 
- Pari pysäkkiä vielä, niin se on lähempänä. Ok.

Sitten lähdin seuraamaan porukkaa ! 
Olen hidas kävelijä ja porukka, jota seurasi hävis vaan jonnekin. 
Ei muuta kun ovesta sisään ja infotiskille ilmoittautumaan. 
- Oletko työntekijä ? 
- Juu olen. Kouraani annettiin lehtiö ja kynä.
- Eikö tarvii nimeä antaa ? 
- Ei tarvii.

Siellä oli oikein aamupala tarjolla. Siinä sitten kahvia ja kalaleipää ottamaan, sekä hedelmiä.
Oli muuten aivan ihana se voileipä, varmaan graavattua siikaa. 
No niin, aamiainen oli syöty. Sitten vielä vessassa käynti. 

Hei ja hei, tuli iloisesti siellä olleilta naisilta. No, hei hei, - olipas mukavaa porukkaa.

Sitten ystävääni etsimään. Ei näkynyt. Puhelin kehiin ja soitto. 
- Hei missä oot ? - Just tulin rappuset ylös.

Ai mitkä rappuset ? Ei täällä mitään rappusia näy !

Samaan aikaan eräs nainen tuli kysymään minulta, että mihin ryhmään kuulut ? 
- En minä vaan tiedä. Minä tulin elokuva-avustajaksi.
- Tämä on messukeskus ja koko tila on varattu meille, nainen valisti minua.

Minut ohjattiin sitten vahtimestarin luo.

Vahtimestari neuvoi, meet tosta ovesta oikealle ja sitten vielä oikealle.
Kiitos neuvosta !

Nyt tuli kiire kello oli jo 8:20

Siinä ympärillä oli vaan parkkipaikkoja ! 
Sitten näin yhden naisen menevän autoon ja rupesin huitomaan. Onneksi hän pysähtyi. Sanoin, että pitäs mennä Areenalle, mutta missäs se sitten oikein on.
- Hyppää kyytiin !
Niin pääsin sitten Areenan etuovelle, enkä edes myöhästynyt. 

Oli siinä ovella vastassa elokuva ihminen, toivotti tervetulleeksi.
- Olenko myöhässä, olin väärässä paikassa ?
- Et ole, hyvin kerkiät. :)

Vähän oli toisenlainen tilanne. Ei ollut aamiaista, ei. Ei niin hymyileviä ihmisiä.
Toivottavasti ne leivät ei ollut laskettu tai sitten joku jäi ilman.

Mutta hyvän aamiaisen ansiosta ei ihan heti ollut nälkä :).

#tuuheetripset

Katsomossa sitten istuttiin koko päivä, seitsemän tuntia. Paikkoja vaihdettiin ainakin viisi kertaa, että näyttäis siltä kuin halli olisi täynnä. 
Paljon oli odottamista, pitkästymiseen asti. Mitään hajua ei ole mistä kohtaus kertoi. 
Mutta tulipahan tienattua 20 € ja yksi kokemus lisää.

*******

Uutissii Turuust ...

Nyt alkoi Turussa musiikkijuhlat, viikonkestävät !

Turun musiikkijuhlien toiminnanjohtaja esitti kutsun musiikkijuhlien avajaiskonserttiin kaikille Turun SPR:n osaston vapaaehtoisille sekä hallitukselle.

Niinpä mentiin ystävän kanssa kuuntelemaan "Urbaanit Tanssit".

Ei ollut tietoa minkälaista musiikkia sieltä olisi tulossa. Ajatukseni oli, että varmaan jotain klassista. 
No, sehän ei ole minun juttuni ollenkaan. Jännitin vähän miten pysyn hereillä.

Aulassa jaettiin ohjelmat ! Mielenkiinnolla lukemaan mitä tuleman piti.

Olen aina tykännyt suurista orkestereista ! 
On se hienoa kuulla sinfoniaorkesterin soitantoa, kapellimestarina Ville Matvejeff. 

Ensimmäisenä esityksenä oli Esa-Pekka Salosen L.A. Variations. 

Hmmm ... en ole mikään musiikin asiantunija mutta komiaa oli ! 
Korkealta ja kovaa ... en kyllä mitenkään löytänyt sieltä niinku säveltä, yhtä sekametelisoppaa koko esitys. 

Mutta mielenkiintoista nähdä mistä mikäkin ääni lähti. Hereillä pysyi.

Seuraavana Perttu Kivilaakso, Apocalyptican sellisti. Tämä esitys taisi olla Maailmankantaesitys !
Hurjaa oli soitanto. Välillä jo ajattelin, että soitin hajoaa niin rajusti selloa käsiteltiin, huh huh !

Väliaika !

Vesipisteelle ... janohan siinä tuli kun oli katsellut kapellimestarin hurjaa heittäytymistä, ihan oli kuin raivostunut marionetti. 
Mieleen tuli ettei vaan putoa korokkeelta. Sitten huomasin, että oli ikäänkuin turvakaari selän takana.

Väliajalla löytyi silmänruokaakin ! Taneli Mäkelähän se siellä tallusteli. 

Toinen puoliaika !

Gershwinin Amerikkalainen Pariisissa. 
Avot, nyt alkoi tulla vähän kepeämpää musiikkia, sävelkin sieltä löytyi. Jalka rupes jo vipattamaan.
Nyt päästään jo lähellä sitä mistä minäkin tykkään. Oli kyllä hienoa. 

Ja sitten sokerina pohjalla !!!

Bernsteinin Sinfonisia tansseja musikaalista West Side Story. 

Näin  samalla koko elokuvan uudestaan silmissäni. 
Bernsteinin musiikki on yksi minun suuria suosikkejani. 
Näin tämän elokuvan ensimmäisen kerran 15-vuotiaani, ja se kolahti heti.

Kaiken kaikkiaan oli hieno konsertti, varsinkin Bernsteinin upea musiikki oli minun mieleeni. 

Kiitos !

Turku on hieno kulttuurikaupunki, koko kesän ajan on ohjelmaa niin paljon, ettei mukana pysy !

*******

Myrskystä aurinkoon ...

Jos tätä päivää voisi vertailla sääilmiöihin, niin voisi sanoa, että aamupäivän pilvinen ilma muuttui hetkelliseksi myrskyksi, jonka jälkeen aurinko alkoi paistaa !

Tarina alkaa siitä, kun verenpaine on ollut jo jonkin aikaa aika korkea, varsinkin alapaine. 

Kävellessä vähän huippaa ja näin kesän kuumuudessa on hengenahdistusta ja hiki tulee kun vähänkin sormea heiluttaa. Ulkoa kun tulee sisälle on kuin märkä rätti.

Päätinpä sitten viikonlopun jälkeen varata aika terveyskeskuksesta, ihan varmuuden vuoksi, kun taustalla kuitenkin on sepelvaltimotautia sun ynnä muuta sydämeen liittyvää.

Epävarmoin askelin ja harkiten kävelin sitten terkkariin, hieman niin kuin pilvessä.

Tähän asti oli pilvistä päivää !

Vastaanotossa oli miespuolinen terveydenhoitaja. Kerroin verenpaineeni hänelle. Hänpä otti sitten sen korvakojeen ja tarkasti korvat. Puhtaat on ! 
- Aha (mitenkähän se liittyy verenpaineeseen).

Seuraava laite oli verenpainemittari. Lukema 157/98.

- Jaaha sullahan ei ole verenpaine lääkitystä. 
- No, kyllä mä jonkun pillerin verenpaineen takia syön. 
- No mutta ei täällä kyllä ole, onko viimeksi määrätty nämä lääkkeet 2013. 
- En minä muista. Olen minä täällä tänäkin vuonna käynyt. Joka vuosihan tulee jonkin verran käytyä.

Toinen otto ! Lukema 148/101.

- Alapaine noussut. 
- Toisella kerralla aina laskee.
- Tarkoitin alapainetta.
- Onko ollut päänsärkyä.
- Ei pahemmin, mutta välillä vihloo päästä ihan kuin olisi suonenvetoa.

Ei reagointia. No, mutta mitäs nyt sitten tehdään. Odotin koko ajan, että hoitsu kutsuisi lääkärin paikalle, mutta se vaan hoki, että mä en tunne sua. 

Tässä vaiheessa alkoi myrsky pikku hiljaa nousemaan !

Ei edes kuunnellut sydämen ääniä, eikä kysellyt, että onko kipuja rinnassa. Olen niin tottunut siihen, että nämä kuuluu asiaan. Hengenahdistuksesta ei ollut moksiskaan.

Tule sitten omalle lääkärille kahden viikon päästä.

Maksaako tämä hoitajalla käynti ? Ei maksa. 

Jos olisin joutunut tuosta käynnistä vielä maksamaan, niin olisin nostanut metelin ja vaatinut lääkäriä paikalle.

Turha reissu mutta tulipahan tehtyä. Kiitos ja näkemiin. 

Onneksi pystyin hillitsemään itseni. Ei ollut itsensä kouluttaminen mennyt hukkaan.

Oli sellainen fiilis, että tässä oli hoitsu joka ei osannut hommaansa. Tuskin oli tutustunut sairaskertomukseeni ja taustoihini. Ei edes kysynyt lääkärin mielipidettä. 
Mä kun en tunne sua - oli varmaan hoitsun vakiolause. 

Johtui varmaan siitä kun se oli mies.

Siinä sitten raivoissani ( varmaan taas nousi verenpaine ) kotia päin kulkiessani päätin käydä Ruusukorttelin hyvinvointikeskuksessa kysymässä milloin sauna ja uimaosasto aukeaa.

Tässä vaiheessa alkoi aurinko tulla esiin.

Siellä oli tuttu henkilö kassalla ja talon toiminnanohjaaja. 
Olen vapaaehtoisena ollut lukemassa Ruusukorttelissa toisen vapaaehtoisen kanssa, mutta se ei oikein ottanut tuulta siipiensä alle.

Olin ilmaissut, että olisin halukas auttamaan. Niinpä sitten kahvikupin ääressä kerroin toiminnanohjaajalle osaamisiani. Ja tietysti skrempoista myös, jotka ehkä voisivat jotain asioita rajoittaa.

Siinä vierähti kevyesti pari tuntia kivan ihmisen ja jutustelun parissa. Jään mielenkiinnolla odottamaan uutta "pestiäni" Ruusukorttelissa.

Aurinko paistoi jo täysillä. Oli hyvä mieli ! 

*******