Viime vuonna tyttäreni oli kisaamassa Italiassa, Taekwon-don EM-kisoissa. Tuliaisina kaksi kultamitalia liikesarjoissa ja ottelussa, veteraanisarjassa.
Kirjoitin siitä otsikolla "Kun sydän pakahtuu" !
Silloin se oli yhtä itkua vaan, onnesta ja ylpeydestä. MINUN TYTTÄRENI ! Sydänhän siinä pakahtui.
En olisi villeimmissä kuvitelmissakaan uskonut olevani joku päivä Euroopan mestarin äiti !
Viikonloppuna oli tämän vuoden Taekwon-do SM-kisat, Kirkkonummella.
Harmikseni en päässyt paikan päälle katsomaan ja kannustamaan, mutta hengessä lujasti mukana.
Ja hän teki sen taas, kolminkertainen Suomen mestari, liikesarjasta, joukkueliikesarjasta ja ottelusta ! Kolme kultamitalia !
Ja itkuhan siitä taas tuli, ylpeydestä ja onnesta.
Soitin tyttärelle onnittelut itkua niellen. Väsynyt ja kiireinen kun oli, niin lupasi soittaa myöhemmin takaisin.
Seuraavana päivänä tytär soitti ja kysyi, että joko olet lopettanut itkemisen ?
No, kyllähän sitä jo nyt, mutta yö meni vähän niin kuin fiilistellessä.
On se hienoa kun nyt jopa tunnustetaan urheilijaksi, joutui douping-testiin, kertoi hän.
Eikös sitä silloin olla URHEILIJA !
Onneksi olkoon vielä kerran rakas tyttäreni <3
*******
Kiitos rakas äiti <3
VastaaPoista