lauantai 17. marraskuuta 2018

Ympäri pyöreä päärynävartalo



... pitkä selkä ja lyhyet jalat, siinä on tämän Ladyn vartalon muoto. Ei siinä sinänsä mitään haittaa ole, ei elämä siihen kaadu, mutta kun unohtaa ettei ole enää niin hoikka.

Vaikka kuinka pyörisi peilin edessä niin sitä on ihan yhtä pyöreä joka puolelta, siis vatsa, lantio ja peppu kohta.





Kun katselee netistä H&M:n ja KappAhlin vaatesivustojen mallikuvia, nuorten hoikkien naisten ollessa mallina, niin kyllä sitä vähän hukassa on. Johtuen ehkä siitä, että vaatteet ovat kohdistettu nuorille. Mutta kyllä vanhemmatkin naiset tykkäävät pukeutua nuorekkaasti ja edullisesti.

Eipä kovinkaan paljon löydy tyylikkäitä/muodikkaita ja edullisia isojen tyttöjen vaatteita. Siinä kohtaa suunnittelijan taidot on varmaan loppuneet. 
Tai isot tytöt eivät kiinnosta. Minä näkisin siinä haastetta, suunnitella eri vartalomalleille omat mallistot.

Kaksi ylintä mekkoa on juuri minun makuuni ja minun näköisiäni sekä tarpeeksi pitkiä, olematta kuitenkaan maksimekkoja. 
Mustassa vaan ei ollut enää isoja kokoja ja sinisessä vyötärö leikkaus.

Sitten iskee tajuntaan - miltä se näyttää minun päälläni? Mielikuvitus lähtee laukkaamaan, eikä ollenkaan hyvään suuntaan.

Monessa mekossa on vyötärö leikkaus, joka ei passaa vatsakkaalle vartalolle. Varsinkin jos kangas on ohutta ja laskeutuvaa niin vyötärö kohta nousee rintojen alapuolelle. No, kyllähän se sielläkin voisi olla, jos haluaa näyttää raskaana olevalta naiselta.



Tällaisia mekkoja kutsuttiin mini mekoiksi kun mummi oli nuori. Kun mummi laittaa päälle tällaisen, niin ei tarvitse kun vähän kumartaa, niin jo loistaa lasten synnyin seutu.

Tarvitsisi kaveriksi legginsit tai mieluummin pitkät housut. Minä kutsuisin tätä pituutta tunikaksi.

Mallit ovat ihan mumminkin makuun, se on vaan tuo pituus? Miksei mekoissakin voisi olla pituus vaihtoehtoja niin kuin housun lahkeissakin?


Kutsun itseäni isoksi tytöksi päärynä vartalon pulleimman kohdan takia, koska siitä kohtaa yleensä liian pieni vaate kiristää. Vaatteet on ostettava vatsan koon mukaa, niin että napitkin menevät kiristämättä kiinni.

Ala kuvassa on muotoon ommeltu paitamekko, joka on mielestäni liian kireä mallille. On siinä ja siinä ettei napit ole lentoon lähdössä. Yksi koko isompi olisi kivemman näköinen.



Nyt on varmaan jo tullut tarpeeksi purnattua. 

Täytyy varmaan käydä Eurokankaassa välillä katselemassa halpoja kangas paloja. 
Alla oleva kuvan mekko on ommeltu ryhdikkäästä trikoo palasta jonka hinnaksi tuli 10€.

Minun tarkoitukseni on, että vaate peittää liikakilot ja vartalon virheet, eikä korosta niitä. 







*******


Kuvat H&M ja KappAhl sivustoista. Ala kuva M-L Ryhänen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti