20 vuotta ovat pensselit olleet levossa ja maalit kuivuneet tuubeihinsa.
Maalaaminen jäi, kun tärpätin haju ei miellyttänyt kodin sisällä, eikä ollut paikkaa missä maalata.
Kunnes sitten ex-mieheni ilmoitti haluavansa itsestään muotokuvan. Minun maalaamani.
Ensimmäinen reaktio oli, että enhän minä enää osaa, siitä on niin kauan kun olen viimeksi maalannut öljyväreillä. Ehdotin akryyli värejä mutta se ei käynyt.
Seuraava syy oli, että maalit ovat kuivuneet enkä saa tuubeja auki. Ja se tärpätti haisee.
Ja mitä jos siitä ei tule näköistä? Ei haittaa, se on taiteilijan näkemys kaikki käy, kunhan minä sen teen. Täytyy sanoa, että luotto on hirmuinen.
Eihän siinä enää mikään tekosyy auttanut.
Onneksi nykyään on saatavilla vesiliukoisia öljyvärejä, jotka eivät haise. Siitä sitten vaan maalikauppaan ostamaan tarvikkeita.
Oli se yhtä luomisen tuskaa, mutta loppujen lopuksi malli oli tyytyväinen, onneksi!
Innostuin sitten tekemään pienemmän maisema taulun. En ole mikään maisemamaalari, yleensä niistä tulee naivistisia ja minä en tykkää. Maalaan enimmäkseen ihmisä.
En ehtinyt saada sitä valmiiksi asti kun serkkuni ilmoitti, että hän haluaa sen ja heti mukaan.
Maalaus ei ollut ehtinyt edes kuivua. Olin jo veitsellä kaapinut väriä pois yhdestä kohtaa, korjatakseni mielestäni tukkoisen kohdan. En ehtinyt kun piti kiireesti singneerata taulu.
Sitten tuli mieleen, että mitäpä jos piirtäisin serkustani muotokuvan, hiilellä ja liidulla. Tykkää tai ei niin hän saa sen vaikka joululahjaksi.
Olen tehnyt nämä työt niin kuin harjoitus töinä. Ja ihan kiva on taas elvytellä vanhoja taitoja. Kiitos kuuluu exälle, joka aina on kannustanut minua tämän harrastuksen parissa.
*******
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti