maanantai 25. huhtikuuta 2016

Borssikeitto



Ei tästä mitään ruokablogia tule, mutta kun nyt alkuun päästiin niin...

Muistojen koti innostaa tekemään sellaistakin mitä en ole ennen tehnyt, syönyt kyllä joskus.
Yksi tällainen ruoka oli venäläinen borssikeitto.



Jotenkin tämä keitto iskee minun makuhermooni ihan totaalisesti. Minä kun niin tykkään kirpeistä ja hapokkaista mauista.

Tämä on helppo tehdä, mutta hieman suuritöinen. On myös edullinen. Sanotaan, että borssikeitto ei nälkää vie, mutta kyllä minä ainakin tulin ihan kylläiseksi kun mukana vielä oli pari leipäsiivua.

Näitä raaka-aineita tarvitset:



Kuori ja raasta punajuuret 4 kpl, porkkanat 2 kpl ja perunat 2 kpl, sekoita ne keskenään. Silppua sipulit, valko- ja tavallinen sipuli. Kuullota sipulit ja juurekset pannulla öljyn kanssa. 

Laita kattilaan vettä n. 3 l ja kasvisliemikuutiot 2 kpl. Hapankaali kattilaan, yleensä käytetään keräkaalia. Laitoin joukkoon punaista mietoa chiliä 1 kpl ja 3 valkosipulinkynttä.

Nakit pilkoin pienemmäksi ja ruskistin pannulla, sen jäkeen kattilaan. Nakkien tilalla voi vaihdella eri raaka-aineita, yleensä se on keittonaudanliha. Itse ajattelin kokeilla seuraavan kerran, miten pekoni soveltuu tähän.

( Sehän on niin, että jos kaikki raaka-aineet on syötäviä, niin on se lopputuloskin, ellei sitten polta tai jotenkin muuten pilaa sitä valmistaessa. Niin, että siitä vaan kokeilemaan.)

Pari ruokalusikallista joko valko- tai punaviinietikkaa. Suolaa, mustapippuria, pari laakerinlehteä. 

Anna kiehua hiljalleen n. puolisen tuntia. Nopeimmin valmistuu hapankaalin kanssa, kerä kaali vaatii hiukan pitemmän ajan.

Keiton kera smetanaa ja avót, ei ku syömään.


*******



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti