keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Naistako joutuu odottamaan ?



Satuin aamulla nukkumaan tavallista pidempään, heräsin klo 7:30. Herään hitaasti, yleensä minulla menee pari tuntia täydellisen toimintakykyvyn saavuttamiseen, välillä enemmän.

Aamupalaa syödessä ja lehtiä lukiessa aika lentää siivillä. Ei se mitään silloin kun ei ole mihinkään menoa, varsinkin aamupäivällä. Mutta tänä aamuna sattui olemaan. Piti lähteä kotoa klo 10:15 !

Kun huomasin katsoa kelloa se oli 9:30. Hups, nyt tuli kiire !

Ei muuta ku äkkiä suihkuun ja hiusten pesuun. Föönaus ja papiljotit päähän. Sitten äkkiä sänkyä petaamaan ja vaatteita etsimään. Vaatteet päälle ja taas kylppäriin. Meikit naamaan ja paplarit pois ja hiukset kuntoon.

Auts, kynsi lohkesi. Täytyy vielä leikata kynnetkin. 

Kämppä oli kuin myrskyn jäljiltä !

Mutta aikataulussa pysyin ! 
Olen aina ajallaan siellä missä pitääkin ja useimmiten vielä etuajassa. 

Ja sitten joku idiootti on sanonut, että naisia saa aina odottaa. Ei muuten koske ainakaan minua. Yleensä olen joutunut odottelemaan miestä. Ja niitä ihmisiä, jotka myöhästelevät työkseen.

Silloin kun lapset olivat pieniä, sai kuulla, että sua saa aina odottaa. 
Kyllä kai, kun mies seisoo oven suussa takki päällä ja odottaa vaimoa, joka hiki päässä antaa vaatteet kahdelle vanhemmalle lapselle ja pukee kaksi pienimmäistä, ennenkuin pääsee itselleen pukemaan ulkovaatteita. 


Epäreilua ! Oliskohan tässä kohtaa ollut paikallaan miehen apu ?









*******




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti