Kaikkea sitä päässä liikkuu !

Moni ei varmaan tiedäkkään mitä kaikkea yksin elelevän päässä liikkuu. Siis kaikkien päässähän jotain liikkuu, mutta parisuhteissa elelevällä ei varmaan ole aikaa niin paljon kuin itsekseen olevalla.

Seniorin kovalevy on niin täynnä kaikkea menneestä nykyhetkeen ettei ole ihmekkään, että muisti vähitellen pätkii ja sitten tulee toistoja. Eihän sitä millään voi muistaa 60 vuoden takaisia kaikkia juttuja. Yhden päivän aikana sitä voi kertoa samaa tarinaa samalle henkilölle monta kertaa päivässä. Yleensä uhriksi joutuvat lapseni. Jälkikasvuni eivät hienostele, he sanovat heti tunnistaessaan tarinan, että olet jo kertonut sen. Ystävättären kanssa se menee näin :  "Joko mä kerroin … , vastaus melkein aina "Jo" tai "En mä muista".
Ymmärrystähän se vaatii kuulijalta! Ja kärsivällisyyttä !

Aamulla pedatessani sänkyä tuli mieleen, että 20 -30 vuotta sitten ihmiset olivat paljon pidättyväisempiä  tai sanoisinko "häveliäämpiä" omien asioidensa suhteen, kuin tänä päivänä. Parhaat ystävyksetkään eivät avautuneet samalla tavalla kuin nykyään. Eikä sairauksista puhuttu niin vapaasti. Varmaan johtui siitä, jos poti esimerkiksi masennusta tai loppuun palamista tai jotain muuta ,  jos joutui käymään psygologilla sanottiin , että hullu se on ! Selkää jos valitti oli laiska ja halus vaan lintsata, tai sitten oltiin muuten vaan ilkeitä. Tämä ilmeni työelämässä ! Silloin ei vielä tunnistettu ilmiötä työpaikka-kiusaamiseksi, tosin se oli vielä lievää verrattuna nykypäivään.
Myöhemmin tutustuin omakohtaisesti työpaikkakiusaukseen oikein kunnolla !

Mielestäni ihmiset olivat jo siitä ahdistuneita kun ei kehdattu puhua ja luultiin, tai minä ainakin, että olen jotenkin outolintu ja ainoa joka potee jotakin ja on yksin sen asian kanssa.
On helpottavaa kun sairaudesta voi puhua ja huomaa että voi saada vertaistukea sitä kautta. On niin monia harvinaisempiakin sairauksia joista ei oikein tahdo saada netistäkään tietoa, tarkoitan siis niitä potevia henkilöitä joiden kanssa asiasta voisi vaihtaa mielipiteitään. Vertaistuki on tosi tärkeä.
On myös tärkeää ottaa lähiomaiset huomioon, koska he eivät ehkä tiedä miten suhtautua kyseiseen sairauteen ja sitä kautta henkilöön, myös heidän henkinen jaksavuutensa on koetuksella.

Muutin pari vuotta sitten Turkuun, oli myös lonkkaleikkaus edessä ja jouduin käyttämään kyynärsauvoja. Liikkuessani ulkona näin joka puolella ihmisten kulkevan kepeillä tai rollaattorin kanssa! Tuli mieleen, että täällä on vaan keppi-kansaa ja vanhuksia ! Johtui tietysti siitä, että kun itse joudin käyttämään kyynersauvoja ja rollaattoria, niin huomioin jokaikisen kepin käyttäjän ja rollaattorilla kulkijan. On se kumma, mikä koskettaa itseä niin sitä huomioi jatkuvasti ympärillä.

Parin korttelin päässä kodistani on Turkulaisten +65 v. hyvinvointikeskus, jossa on uima-allasosasto. Käyn siellä vesijuoksemassa ja saunassa. Ensimmäisellä kerralla kun menin sitten saunaan niin siellä istui jo pari vanhusta. Uusi kun olin niin kommentti kuului :
"Voi ! Sieltä tulee nuori tyttö." :)