Elämässä tapahtuu aina välillä muutoksia. Jos ei omassa, niin jonkun toisen. Tänä päivänä saa melkein joka päivä lukea parisuhteiden hajoamisesta.
Eläkkeelle jääminen tuo suuren muutoksen elämään, kun joutuukin katsomaan toista koko päivän.
Se voi käydä hermoon. Varsinkin jos toinen on heittäytynyt sohvaperunaksi, joka vastustaa kaikenlaista muutosta ja toinen, energinen tekijä, jolla vielä riittää virtaa vaikka pienelle kylälle.
Onkos se sitten ihme jos monet eroavatkin eläkkeelle joutuessaan.
On sääli, jos kuitenkin jäädään suhteeseen jossa ei olla tyytyväisiä. Mikä sitten estää eroamisen ?
Ikä, yksinäisyys, raha vai pelko, ettei pärjää yksin ?
Ei varmaan ole helppo ottaa irtiottoa tässä iässä tai yleensäkkään missään iässä. Toiseen on tottunut vaikka rakkaus ehkä olisi jo hiipunut. Ja kuitenkin huoli toisesta jää kaivelemaan.
Minun parisuhteessani ero tuli ollessani 40:nen. Ei se helppoa ollut silloinkaan.
Eniten kosketti nähdä miten kipeästi lapsiin ja mieheeni sattui. Se tuntui todella pahalta, mutta en voinut toisinkaan tehdä, niin rikki sitä oli.
Meni pari vuotta, jonka aikana varsinkin mieheni, varmaan kävi koko tunneskaalan läpi. Tuli viha ja katkeruus, ymmärrys ei riittänyt, että miksi ?
Mutta yhteys ei koskaan katkennut. Muistettiin isän- ja äitienpäivät ja synttärit.
Ja joka joulu vietimme kuitenkin yhdessä lasten takia. Ja se kannatti. Lapset muistavat aina yhteisen joulun isän ja äidin kanssa.
Minä ja exäni olemme hyviä ystäviä keskenämme, mikä on suuri ihmetyksen aihe joillekin. Olen kuullut, että se ei voi olla mahdollista, sitä vaan sanotaan. Ja miksette sitten asu yhdessä.
Ei sitä heti ollakkaan ystäviä. Käydään ensin ne negatiiviset tunteet läpi ja ymmärrys siitä, miksi liittomme hajosi. Totuttelemme toisiimme toisella tavalla.
Olemme auttaneet toinen toisiamme mm. sairauksissa ja muutoissa. Käyneet konserteissa yhdessä.
Ja meidän puhelumme saattavat kestää melkein neljä tuntia. Asumme eri paikkakunnilla ni asiaa kertyy ;).
Ei minulla ole mitään syytä miksi minä en olisi ystävä exäni kanssa. Hän on hyvä isä, hyvä minua kohtaan ja toi leivän pöytään, siinä missä minäkin.
No miksi sitten erottiin ?
Minä olin avioliitossa yksin ja hän eli jonkinlaisessa kuplassa, töittensä kanssa. Meidän tunteemme olivat eri tasoilla.
No, kyllä niitä ihmettelijöitä riittää vieläkin !
Lapsenlapseni kysyi minulta kerran, että "mummi, miksi te ette ukin kanssa asu yhdessä, kun te sovitte niin hyvin yhteen ?" Vastaus kuului, "kun me niin tykätään asua omissa asunnoissamme ja meillä menee niin hyvin erillään."
Hän on pikku tarkkailija <3
*******
Hyvä juttu!
VastaaPoistaKiitos :)
VastaaPoista