Kerran 15 vuotiaana halusin mennä Kulttikselle tanssimaan, mutta äiti kielsi, olin mukamas liian nuori. No, seuraus oli sitten, että karkasin. Olin mukamas menossa kaverin synttäreille. Äiti käski laittaa päälle sellaisen tumman vihreän samettisen mekon, joka oli äidin tekemä ja jota inhosin koska se oli niin lapsellinen. Yritin kiemurrella irti siitä mekosta mutta äiti piti pintansa.
Kun sitten päästiin perille ja katselin vähän ympärilleni, niin toiset tytöt oli niin fiineinä ja sen ajan muodin mukaisia. Minua hävetti niin pikkutyttömäinen asuni, että olin koko illan seinän vieressä muitten tyttöjen takana, ettei vaan kukaan huomaisi minua. Siinä meni sitten sen illan tanssimisen ilo !
Rakastin edelleen tanssimista !
Olin hyvä tanssimaan, isä oli opettanut, ja kevyt vietävä. Sitten tanssiminen väheni kun tuli perhettä , ei ollut aikaa ja vähitellen tanssinhalutkin vähenivät. Ainoat tanssit oli firman pikkujoulut. Sitten meni monta vuotta etten tanssinut lainkaan. Tuli sairauksiakin, mutta ei se tanssi ajatuksista jäänyt.
Sitten jouduin lonkkaleikkaukseen ja sain tekonivelet molenpiin lonkkiin. Alkoi kuntoutus. Ensin rollaattorilla ja kyynärsauvoilla, fysioterapiaa, kuntosalia ja vesijuoksua. Liikkua pitää !
Meninpähän sitten erään kerran katsomaan Tanssiseuran esitystä, jossa myös tyttäreni ja vävyni tanssivat. He ovat harrastaneet senioreiden kilpatanssia jo muutaman vuoden.
Viimeinen esitys oli seniorimiesten tanssi ja kavaljeerina luudat. Yht`äkkiä he heittivät luudat pois ja tulivat yleisöä päin ja yksi mies tuli minua kohti, APUA se tulee hakemaan minua tanssimaan ! Enhän minä kykene! Tanssi oli tango ja hyvinhän se meni vaikka jalat tutisi.
Siitä syttyi kipinä !
Satuin sitten kertomaan tyttärelleni, että olis niin kiva taas tanssia. Johon vastaus kuului, eihän sulla ole paria. No en tietenkään tarkoittanut kilpatanssia, riittää kun sais vaan tanssia. Tytärpä järjesti tanssitunnit seniori Ladyille. Ilolla ystävättäretkin ottivat uutisen vastaan.
Oli kauhea järkytys huomata kuinka jäykkänä jalat olivat ja koko kroppa. Mielessäni olin ajatellut tanssin sujuvan niin kuin ennenkin, kevyesti ja sirosti. MUTTA EI SE NIIN MENNYT ! Ja kaiken lisäksi piti vielä katsoa itseään peilistä. Mielikuvani sirosta ja sujuvasta liikkumisesta muuttui täysin. Peilissä oli sellainen kömpelö norsu, joka ei pysynyt tahdissa mukana ja unohti koreokrafian sitä mukaan kun tanssi eteni. Onneksi alakerrassa ei asunut kukaan.
Sitten tuli vielä vatsatanssi!
Siinä oli sitten pepun ja lantion pyörittämista ! Jalkojen tärisyttämistä ja lantion yhtäaikainen pyörittäminen kahdeksikolla. Ei ollut helppoa , ei. Mutta huomasin, että lantiosta tuli irtonainen tai liikkuvaisempi. Vatsa ei kyllä pienentynyt yhtään, höh.
On se vaan niiiiiin turhauttavaa kun KROPPA JA JALAT EIVÄT TOIMI niin kuin niiden pitäisi. Mutta enhän ole enää niin nuori, vaikka tunnen olevani mielessäni 30:nen. Onks se sitten ihme ?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti